KYSYMYS KUULUU
..tälläisiäkö me suomalaiset oikeesti ollaan? Ihan tosissaan? Jo pelkästään Instagramissa melkein 70 kommenttia käytännössä pelkkää p*skaa, ilkeilyä, haukkumista. Olen kyllä tottunut siihen että kohta jo lähes 10 vuoden ajan julkisuudessa enemmän tai vähemmän olleena, herätän ihmisissä mielipiteitä ja jostain syystä erityisesti negatiivisia. Vuonna 2006 olin nuori, juuri 19 vuotta täyttänyt Miss Suomi – kilpailija, jo silloin sain osakseni runsaasti negatiivista palautetta ja haukkuja. Onneksi aina ihania tsemppaavia kannustajia löytyy myös tietysti 🙂 Iso kiitos teille oikeesti <3 Ootte kultaa. Ei haukku haavaa tee, mutta jopa minä yllätyin tästä ihmisten ilkeydestä ja negatiivisyydestä joka ilmeni yhden Instagram kuvan myötä.
Kaikki sai alkunsa tästä kuvasta jonka julkaisin Instagramissa eilen: https://www.instagram.com/p/985imlH1rA/?taken-by=suvipitkanen
Eilen vietimme Tiinan kultajuhlia, tätä varten kävin kampauksessa luottopaikassani Revolution Hairilla ja meikissä Inglotissa. Yksi harmiton selfie laittautumisen jälkeen aiheutti aikamoisen polemiikin 😛
KOHTELE MUITA NIINKUIN TOIVOISIT ITSEÄSI KOHDELTAVAN
Näin todettiin jo Raamatussa mutta ilmeisesti ajan myötä joko muisti, lukutaito tai yleissivistys on kärsinyt aikamoisen inflaation, ainakin meidän suomalaisten keskuudessa. Mielipiteitä saa olla, niitä mahtuu maailmaan. Mutta kuinka moni menisi kadulla sanomaan kehitysvammaiselle, lihavalle ihmiselle että: ”vitsi sä oot ruma, läski ja vähää älynen. Häpee, toivottavasti oot ylpeä itsestäsi”. Kysymys kuuluu oikeesti, kuinka moni tekisi niin?
En usko että kovin moni, ainakaan sivistynyt ihminen joka on saanut edes jonkin asteen kasvatuksen. Mutta niinhän se taitaa monen mielestä mennä että me ”julkisuudesta tunnetut ihmiset” ollaan yleistä riistaa ja meitä saa haukkua niinkun huvittaa. Eihän me katsos olla ihmisiä, meillä ei oo tunteita eikä mitään. Ihan pelkkiä nukkeja ihmisten revittäksi tehty vaan 🙂 Niinkö ihmiset ajattelee vai mistä ihmeestä tollanen moukkamianen, ala-arvonen käytös oikeen tulee? MÄ en ymmärrä. Olen saanut kasvatuksen.
Yleisesti ottaen itse ajattelen näin: Jos olet tyytyväinen omaan elämääsi, et jaksa kuluttaa energiaa muiden elämän seuraamiseen, arvosteluun ja haukkumiseen. Uskon että ihmiset jotka tällästä tekee, ovat itse jotenkin epävarmoja ja heillä on asiat huonosti elämässään. Olen aina sanonut että toisten haukkuminen (etenkin anonyyminä julkisesti) on oire omasta pahasta olosta. Eli toivottavasti olen auttanut montaa noissa oloissa kärsivää, heh 🙂
No mutta, näin se menee ja tuskin tulee muuttumaan. Pakko oli vaan kirjoittaa pari sanaa aiheesta. Facebookin inbox nimittäin piippas siihen tahtiin: jotkut ketkä ei uskalla kirjoittaa omalla profiililla julkisesti, kirjoitti haukut inboxiin, mutta myös onneks aina jaksaa löytyä ihania tsemppaavia ihmisiä ketkä myös jakaa positiiset ajatuksensa <3 Teissä, meissä, on tämän pikku pohjoisen maan toivo 🙂
PUS <3 Suvi
Hävettää myöntää, miten paljon mua alkuun ärsytti se, miten sanavalmis ihminen olet. Sitten jossain vaiheessa tapahtui täysi käännös ja nykyään oot yks lempi-ihmisistä joita seuraan netissä. Kaunis, älykäs, sanavalmis, kaikin puolin mahtava ihminen. Tämä tietysti vain ulkopuolisen silmin. Mut niinku sanoit itsekin, että kateelliset ne on, jotka puhuu ikäviä. Oot upea ja rohkea Suvi <3
Tosi hyvä teksti. Tollanen kommentointi on ihan älytöntä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Ja kateus on se paha mikä pitäs saada loppumaan! Oot just hyvä tollasena! Toivottavasti tää teksti pistäis ihmiset ajattelemaan ettei somessa kannata kaikkea huudella!!
Ajattelen ihan samanlailla kun sä!😊 Oikeesti jos kuluttaa elämästänsä aikaa muiden arvosteluun kertoo aika paljon ihmisestä…😟 Kiitos Suvi tästä!❤
Älä välittää Suvi😃 Sinulla on positiivinen asenne ja olet sydämellinen kaunis nuori Nainen ja hyvä äiti. Itsekin piristyn ja hymyilen kuin näen tai kuulen Sinusta! Tsemppiä Suvi!😃
Heippa. Zemppi päälle. Nokka kohti meno suuntaa ja hymy naamalle 🙂
Ihmiset antaa p*skaa niskaa ihan vaan koska ovat kateellisia tai heillä ei oo muuta elämää. Se on kiva kun ihmiset on katkeria ja käyttää aikansa käytöstapojen pahentamiseen.
Itse en uskalla enää kaksien bikinikisojen takia edes lavalle ajatella kun se ryöppy mikä niskaan tuli sen jälkee nollasi itsetunnon täysin. Onneksi nyt odotan vauvaa ja Saan vähän aika lisää kerätä itseni.
Olisihan se kiva kun ihmiset viitsis tukea ja olla hiljaa kun ei ole järkevää sanottavaa.
Mielestäni kuva on kaunis ja edustaa sinua. Sinä saat olla oma itsesi, sanoi kuka muu mitä tahansa. Ei kauniina oleminen tarkoita että ei ole sinut itsensä kanssa, en ymmärrä näitä ihmisiä 😀 Heillä itsellään on varmaan paineita näyttää hyvältä. Eikä se miltä näyttää, määrittele ihmistä! Tsemppiä <3
Tiedän tunteesi. Syksyllä julkaisin blogissani asukuvat kynähameesta eri yläosan kanssa. Yksi lukija antoi kommenttia että olen ängennyt itseni mauttoman pieneen hameeseen. Tästäkö se vasta saikin aikaiseksi lumipallo efektin. Sain yli 70 kommenttia kyseiseen postaukseen joista valtaosa halukkui minut aivan pystyyn. Tämä tuntui hurjalta kun en kuitenkaan ole edes julkisuudessa, mikä ei tietenkään oikeuta haukkumaan ketään. Mutta mikä tekee ihmisistä hirviöitä. Anonyymeinä haukutaan ventovierasta ihmistä. Tsemppiä Suvi.
Ihanaa kun otit puheeksi. Olen itse pidemmän aikaa seuraillut mm. instagramissa, minkälaista kommenttia julkisuudessa esiintyville ihmisille kirjoitellaan! Pahinta tässä on se, että aikuiset ovat tämän aloittaneet ja lapset tekevät perässä. Pojat huutelevat tyttöjen lemppari artisteille homoa sun muuta ja tytöt haukkuvat naisia rumiksi jne. Uskomatonta ja todella harmillista. Ikävikseni voin sanoa näitä kommentteja saa myös julkisesti ihmisiltä välillä aspa työssä. Ihmettelen suuresti, minkälainen ihminen kokee voivansa kommentoida muita ihmisiä negatiiviseen sävyyn. Päädyin kuitenkin samaan kuin sinä: itsestään epävarma ihminen, vaikka hän ei sitä pystyisikään myöntämään. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, pidä lippu korkealla 🙂
Voi kuule Suvi, läskeille ihmisille huudellaan vaikka kuinka paljon ja huutelijoita löytyy kaikista ikäluokista.
Hyvä Suvi. Olet vahva ja miellyttävä ihminen. Tee elämässäsi sitä mitä haluat. Äläkä anna taviksien vetää elämääsi lokaan. Se että olet saanut niin paljon negatiivista palautetta johtuu vain siitä, että negatiivisiet tyypit ovat ahkerampia ilmaisemaan kantansa kuin me, jotka arvostamme työtäsi ja pidämme sinusta ihmisenä, joka ei ole tusinatuote. Siispä katse ylöspäin la matkasi jatkukoon kohti uusia ja jännittäviä asioita, joista saan sitten lukea lehdissä. Toivottaa Pekka 70-vuotta.
Tsemppiä. Sä olet toiminut avoimesti ja rohkeasti. Niin ja kuvatkin on hienoja 🙂
Hei. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että omaan elämäänsä tyytyväinen ihminen ei koe tarpeelliseksi alkaa haukkumaan muita, varsinkaan nimettömänä somessa. MUTTA, tuo vertauksesi vammaiseen ihmiseen nyt ei oikein mennyt läpi. Vammainen ei ole vammainen omasta tahdostaan, toisin kuin sinä olet saanut itse valita laitatko ankkahuulet ja oletko julkisuudessa. Ja kaikkihan me tiedetään että niitä haukkujia tulee aina olemaan ja jokainen julkkis voi ihan itse valita haluaako kestää haukkuja laittamalla siihen provosoivia kuvia itsestään nettiin.
Tosi ikäviä nuo kommentit! Mutta kuten sanoit, niiden kirjoittajilla on paha olla. Yritä olla välittämättä niistä. Suloinen tyttö sinulla:). Olen aina tykännyt sinusta persoonana. Toki en tunne sinua henk.koht. mutta telkkariohjelmien perusteella. Kerran laitoin tsemppaavan sähköpostinkin sinulle ja vastasit kivasti. Kiitos:). Olet herttaisen oloinen:D. Kaikkea hyvää!
Hannele
Hyvä Suvi! Ole sellainen kun olet! Kaikkea Hyvää vaan Sulle!
Aivan.ne haukkuu joilla on paha olla itsellään ja jotka eivät ole tarpeeksi vahvoja. Pääasia kuitenkin on että tunnet itse itsesi kauniiksi.eihän muulla ole väliä.
Älä välitä. Jatka vaan rohkeasti omalla tielläsi. Siunausta ja menestysta Sinulle. Riitta Ince