Sinut itsensä kanssa

RV 29

Nyt viimein olen saavuttanut ehkä sen pisteen raskauden kanssa että olen niin sanotusti ”sinut” tämän tilanteen kanssa. Olen tottunut suurempaan ulkomuotooni, olen oppinut elämään väsymyksen ja kipujen kanssa eikä mielialanvaihtelut oikeastaan enää vaivaa. Paitsi aina sillon tällöin tietysti. Nollasta sataan saatetaan kyllä edelleen mennä aina välillä. Minkäs sitä luonteelleen voi. 😉 Kyllä tähän menikin aikaa. Ollaan tässä jo viimeisellä kolmanneksella ennen kuin tämä tila saavutettiin. Loppu alkaa häämöttää ja päiviä laskettuun aikaan kuitenkin on vielä 78.

Käytiin perheen lomalla Espanjassa viikon verran mikä teki kyllä todella hyvää kaikille meille! Syksy ollaan kovasti tehty töitä molemmat Markon kanssa, pieni breikki arjesta oli kyllä vähintäänkin ansaittua 🙂 Ja ennenkaikkea että saatiin kaikki olla yhdessä. Safina nautti ihan suunnattomasti! Vaikka tämä raskausaika on haastavaa mulle niin olen tosi onnellinen kyllä kaikinpuolin. Olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä että löysin Markon mun (meidän elämään) ja että saan kokea tällästä onnea josta en oikeastaan ennen edes tiennyt. Elämän arvot lokasahtelee ihan eri tavalla kohdilleen ja perus arkikin on saanut eri merkityksen. Toki mun luonteella draamaa saadaan kyllä aikaseksi onnellisessakin parisuhteessa mutta ne nyt on sellasia pieniä elämään kuuluvia oikkuja. Ainakin jos multa kysyy 😉

Paluu arkeen. Vaikka olo on ajoittain taas jälleen KAMALA töitä on jaksanut. Paha olo on valitettavasti tehnyt paluun ja iskee ajoittain vähän turhankin voimakkaana. Mutta onneksi ei ihan kokoajan ole huono olo. Ja nyt aletaan olla niin voiton puolella että loppu vedetään vaikka päällän seisoen! Ulkopuolisten kommentit jaksaa ilahduttaa kun sanotaan ”kuinka hyvältä” näyttää vaikka olo oon kaikkea muuta. Vaikka ajoittain raskaus on ollut todella hankala, olen pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti ja syömään terveellisesti. (Siitä on apua vaikka välillä voi tehdä vaikeeta lähtee lenkkipolulle) Veden juonti on aina hyvä muistaa ja nyt myös ihosta huolehtimisen merkitys on korostunut! Tämä raskaus nimittäin  näkyy minulla myös ihossa.

Itseasiassa olen huomannut huolestuttavan piirteen yleistyvän nyt viime aikoina. Ihonhoidon laiminlyönti. En tietenkään tarkoita yleistää mutta kasvavissa määrin huomaa ihmisten panostavan vähemmän ihon hoitoon. Huomaan että nykyään perustarpeet ohitetaan käytännössä poikkeuksetta ja käytetään ”oikotietä onneen”. En tiedä onko syynä rahan säästäminen vai laiskuus mutta perusasiat jätetään välistä, eli tässä tapauksessa puhun ihon hoidosta. Ulkonäöstä huolehditaan kyllä ja siihen panostetaan mutta perusasiat on tärkeä pitää kunnossa. Tein aiheesta myös Instagram postauksen jonka pääsee kokonaisudessaan näkemään TÄSTÄ. Multa kysytään tosi paljon aiheeseen liittyen vinkkejä ja niitä mielelläni ihmisille kyllä kerron, ajatuksenani olisi saada aikaseksi tehtyä näistä jutuista ihan kirjoitus johon kokoan näitä juttuja mutta tämän kirjoittamisen kanssa olen välillä niin saamaton vaikka intoa olisi! Yritän saada tekstin kuitenkin tehtyä pian. Kaikki ovat aina myös tervetulleita vastaanotolle kyselemään näistä asioista ihan maksutta.

Viime blogissani kerroinkin siitä kuinka olen kanavoinut tätä ajoittain ylitse pursuavaa enegiaa ja luovuuden tuskaa eri keinoin ja aloin siis piirtämään itselleni vaatteita! Mikään kaupoissa oleva ei oikein kelpaa ja jotain uutta ja erilaista kiva on aina vailla. Muutama näistä ideoista nyt onkin saatu jo toteutettua ja valmiina käyttöön! Kuvattiin Heli Roosmäen kanssa viime perjantaina Serenassa,laitan kuvia blogiin kun loputkin vaatteet saadaan valmiiksi. Ei niitä nyt paljon ole mutta muutamia on saatu nyt toteutuksen asti. Ja ideoita piirretty vaikka kuinka. Tästä harrastuksesta olen tosi innoissani. Kaikenlisäksi saa vaatekaappiin uniikkia sisältöä.

Viikot vieriin ja kovaa vauhtia mennään kohti joulua ja laskettua aikaa. Perjantaina onkin sitten käynti Kätilöopistolla. Sain kutsun pelkopolille. Vaikka onneksi mitään vakavaa ei sattunut Safinan synnytyksessä, ei kaikki mennyt kuitenkaan ihan käsikirjotiuksen mukaan. Synnytyksen jälkeen mulle tarjottiinmmahdollisuutta keskustella psykologin kanssa mutta kieltäydyin kohteliaasti sillä a) en uskonut synnyttäväni enää b) ajattelin että ”aika kultaa muistot” muutenkin. No, olin väärässä kummassakin tapauksessa. Olen aina ollut synnytyspelkoinen mutta viime raskaudessa ”kasvoin” ajatukseen ja pelko lieveni. Ja sitten tuli synnytys. Se oli juuri niin kamalaa kuin pelkäsinkin ellei pahempaa ja nyt henkisesti tähän h-hetkeen valmistautuminen ei ole sujunut ihan niin kuin olisi toivonut. Onneksi apu on lähellä ja ylipäätänsä tälläiseen on mahdollisuus. Uskon että käynnistä tulee olemaan paljon apua! IIIIIK 😀

Suvi