Raskausviikko 33.
55 päivää vielä laskettuun aikaan. Huh huh kohti huippuhetkeä mennään (ja sekoamista). Viimeinen kolmannes on ollut kyllä yhtä tahtojen taistoa. Väsymys ja uupunut kroppa on pahin vihollinen. Raskauden sekoittamasta arjesta selviytymistä ei ainakaan helpota rakkaan kolmevuotiaani jäätävä uhmaikä. Aamu alkaa yleensä (mahdollisen pahoinvoinnin jälkeen) sillä että saan houkutella neitiä sängystä ylös oman tovin. Sen jälkeen seuraa yleensä pakollinen itkupotkuraivari jo valmiiksi siitä mitä puetaan päälle, sitten puuro ei kelpaakaan aamiaiseksi vaikka sitä hetki sitten pyydettiin, sitten huudetaan kun ei saada katsoa Pikku Prinsessaa Netflixistä ja tietysti raivarit vedetään myös pelkästään ajatuksesta että tarhassa pitää nukkua päikkärit. Kun hampaat saadaan pestyä noin 10 minuutin sovittelun jälkeen, alkaa kiukku siitä kun haalari ei mene päälle mutta tietenkään äiti ei saa auttaa. Tätä itketään noin 5 minuuttia eteisen lattialla. Kun kriiseistä ollaan selvitty (yleensä noin tunti menee tähän show`hun), päästään suht sopuisasti tarhaan asti jossa Safina onneksi viihtyy.
Tässä kohtaa päivää kello on yleensä 9.00 ja mä olen ollut hereillä keskimärin 2 tuntia. Ja olen jo aivan loppu. 99% kerroista takana on huonosti nukuttu yö, en jostain syystä saa nukuttua hyvin öitä vaikka väsyttäisi kuinka, ja edessä 8h työpäivä.
Hormonit ja väsymys on vaarallinen yhdistelmä. Aamuruuhkassa itku saattaa tulla ihan vaan siitä että työntekijä ilmoittaa myöhästyvänsä 10 minuuttia töistä tai radiossa soi Mikael Gabrielin versio biisistä Lumi teki enkelin eteiseen. Väsymys ottaa helposti vallan ja pieni epätoivo saattaa jopa iskeä hetkellisesti. Työ pitää kiireisenä ja hormonimyrsky tunnekuohut pysyy yleensä työpäivän aikana hyvin kurissa kun niille yksinkertaisesti ei ole aikaa. Eikä töissä yksinkertaisesti voi antaa valtaa kaikenmaailman tunnepuuskille. Väsymyksen kanssa saa taistella työpäivän halki kyllä lähes aina ja usien tekisikin mieli ottaa päiväunet toimiston sohvalla. Kun istahdan päivän päätteeksi autoon, ei voi tietää itkenkö vai nauranko.. Vai kenties oksennanko vai raivoanko.
Kun työpäivästä on selvitty, alkaa uusi rupeama kotona neidin kanssa. Tai yleensä jo autossa matkalla kotiin tarhasta. Päivän päätteeksi tietysti kiukuttaa kun pitää harjat hiukset käydä pesulla ja mennä nukkumaan. Perus juttuja.
Todella saa hillitä itsensä että pää pysyy kasassa enkä raivoa tai itke ihan joka sekunti. Tällä luonteella itsensä hillitseminen vaatii todella laskuja nollasta sataan ja takaperin, happihyppelyitä ja hetken hiljentymisiä. Liikunta ja ulkoillu on aivan ehdoton. Se helpottaa huomattavasti käsittelemään näitä fiiliksiä. Safina on välillä isällään joka tietysti helpottaa aina hetkellisesti, silloin pyrin lepäämään niin paljon kuin mahdollista. Jokainen päivä ei onneksi ole ihan mahdoton. Sen vuoksi olen yrittänyt keventää työtahtia että jaksaa paremmin ja pysyy energisempänä.
Seuraavan lausahduksen jälkeen minut leimataan varmasti idiootiksi mutta kyllä on pakko ihmetellä ääneen niitä kolmen + lapsen perheenäitejä jotka tekee töitä. Miten te selviätte? Mulla on sellainen tunne että me palkataan lastenhoitaja jo ihan näiden kahden kanssa jos tässä tarkotus on töitä tehdä 😀 Elämä uhmaikäisen kanssa viimeisilläään raskaana on jo todella uuvuttavaa ja oikeasti haastavaa kun on vaativa työ. Miten ihmeessä selviän muuten vastasyntyneen ja uhmaikäisen kanssa?
Onni on upea mies josta on todella paljon apua! Marko on korvaamaton ja hänestä tulee kyllä maailman paras isä <3. Yhdessä selvitään ja hienosti on selvitty tähänkin asti. Arki on jokaisen meidän vihollinen, eikä se niin paha ole kun oppii kohtaamaan sen oikein. Päinvastoin. Nyt näin raskaana vaan taivas tippuu niskaan ja joka toinen päivä on maailman loppu kun uupunut kroppa sanoo itsensä irti.
Äitiysloma alkaa virallisesti 29.12! Eikä kylä yhtään liian aikasin, meillä ei ole vielä mitään hankintoja tehty vauvaa varten, ei edes ostettu ensimmäistäkään vaatetta! Puhumattakaan sängystä, vaunuista tms. Kyllä nyt ymmärrän miksi äitiysloma on keksitty. Siihen todellakin on syy. Eihän mua sitä paitsi kukaan edes varmaan kestäisi töissä enää just ennen h-hetkeä. Että taitaa tehdä se äitiyslomaa ihan hyvää kolleegoille myös 🙂
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Blogin artikkelikuva
kuvaaja: Heli Roosmäe
meikki: KJ Make Up / Kristina Peltonen
hiukset: Revolution Hair, Revlon Professional ( kuvauskampaus: Ribella)
kynnet: AK Nailstudio
Kiitos: Vesipuisto Serena
Voi Suvi…toi on niin totta mitä kirjoitit. Silti se on kyllä niin ihanaa aikaa kun lapset ovat pieniä ja pyörivät siina jaloissa. Samalla tehdään isukin kanssa töitä ja maksetaan asuntolainaa.
Meillä on tyttöjen ikäero 1 vuosi ja 10 kuukautta joten siinä samalle menivät uhmat. Ja teini-iät ym menevät varmasti samaa rataa.
Tulet selviämään hienosti loistavan organisaatiokykyjesi ansiosta. Ja onhan sinulla onneksesi se ihana miehesi.
Tsemppiä Suvi Marko Safina ja tuleva vauva; hienosti tulette pärjäämän… te todella kaunis perhe <3
Kiitos sinulle viestistä 🙂 Kaikkea hyvää teidän perheelle ja onnea vuoteen 2017!